Viking Maltin uusi mallastuslaitos Lahteen rakentuu elementti kerrallaan

Viking Maltin uusi mallastuslaitos Lahdessa on tällä hetkellä suurin elintarviketeollisuuden hanke Suomessa. Vuonna 2023 Kujalan teollisuusalueella tuotannon aloittava mallastamo on kaikkiaan 90 miljoonan euron investointi. 

YBT toimittaa mallastamoon satoja sokkeli-, kuori- ja seinäelementtejä. Niiden toimitukset alkoivat jo 2021 marraskuun puolivälissä. 

– Suunnitelmat muuttuivat matkan varrella. Katsoimme järkeväksi rakentaa valmiista betonielementeistä niin paljon kuin suinkin mahdollista, kohteen työmaapäällikkö Veli-Pekka Keisu kertoo. 

Alkuperäiseen sopimuslaajuuden mukainen elementtimäärä on tästä syystä itse asiassa moninkertaistunut. Rakentajakonsulttina toimivan Afry Finland Oy:n palkkalistoilla oleva Keisu luottaa YBT:n laatuun ja toimitusvarmuuteen.

– Heiltä on tullut ennenkin laadukkaita kiviä aikataulussa työmailleni. YBT:n valitsemista elementtitoimittajaksi on helppo suositella tilaajalle, Keisu sanoo. 

Viking Maltin uusi mallastamo tuottaa valmistuttuaan vuodessa 85 000 tonnia mallasta ja erikoismallastuotteita, kuten mallastettuja härkäpapuja. 

Pohjoismaiden suurimmalla maltaiden valmistajalla on useita mallastamoita Itämeren alueella. Lahden modernin ja ympäristöystävällisen mallastamon myötä sillä on tarjota entistä monipuolisempia tuotteita kansainväliselle elintarvike- ja virvoitusjuomateollisuudelle. 

www.vikingmalt.fi

Edellinen
Edellinen

YBT 30 vuotta - Perjantaina avoimet ovet Ylitornion tehtaalla

Seuraava
Seuraava

Ukrainan sodan vaikutukset YBT Oy:n ja Kuhmon Betoni Oy:n toimituksiin